Ryijyjen ja värjäämöiden historiaa. Osa 1.

Ryijyjä ja luonnonvärejä

Minulla on ollut blogiteksti luonnonväreillä värjätyistä ryijyistä ja suomalaisista värjäämöistä jo pidemmän aikaa työn alla. Nyt sain mitä ihanimman 170-vuotiaan ryijyn, ja tämä taas antoi intoa jatkaa aiheesta kirjoittamista. Tämä ensimmäinen osa on ajatuksia vanhoista ryijyistä ja väriaineista (osa tässä esitetyistä asioista on vain omia ajatuksia eivätkä siten ole välttämättä faktatietoa). Toisessa osassa tulee sitten enemmän värjäämöiden historiaa sekä värjäämöissä käytetystä väriaineista, sen julkaisen joskus myöhemmin.

Tätä kuvan ryijyä en osannut varmuudella sijoittaa mihinkään tiettyyn Suomen kolkkaan, mutta ehkä löysin siitä eniten satakuntalaisia vaikutteita. Jos tiedät mistä suunnalta tämä saattaisi olla kotoisin, niin otan tietoa mielelläni vastaan. Täytyy myös todeta, että näitä 150-200 -vuotiaita ryijyjä saa hävettävän halvalla. Ostaisinko uuden paidan vai parisataa vuotta vanhan ryijyn? No ei ole vaikea valinta! Pari upeaa yksilöä minulta on mennyt sivu suun, mutta tämä nyt löysi tien kotiini.

Olen ollut pitkään kiinnostunut antiikkiryijyistä niissä käytettyjen värien suhteen. Ryijyistä yleisesti löytyy todella paljon tietoa: minkälaisia eri puolilla Suomea on tehty, mitä kuvioaiheita milloinkin on käytetty, minkälainen nukitus on ollut ym, mutta tietoa käytetyistä väriaineista on todella vähän, siksi päätin näistä kirjoittaa. Ryijyjä on kuitenkin värjätty kasviväreillä kauemmin kuin synteettisillä väriaineilla. Minulla ei ole yhtään ryijyistä kertovaa kirja, joten ehkä niissä on käsitelty näitä väriaineitakin?

1600-1700 -lukujen värit

Ensin pari sanaa 1700-luvun ja sitä vanhemmista ryijyistä. Näin vanhoissa ryijyissä on usein värit säilyneet jopa paremmin kuin uudemmissa. 1700-luvulla värjättiin vielä kaikki luonnonväriaineilla ilman mitään uusia innovaatioita värien suhteen. Silloin käytettiin vain kestäviksi tiedettyjä värejä, joista värjäreillä oli monisatavuotinen tieto. 1700-luvun lopulla alkoi ensimmäinen murros värien suhteen, ja erityisesti siitä puhun tässä postauksessa.

Alla kuvassa yksi vanhimpia säilyneitä suomalaisia ryijyjä vuodelta 1688, kuva Finnasta. Julkaisun loppupuolella lisää kuvia upeista 1700-lukusista ryijyistä.

Muutos 1800-luvulla värien käytössä

Katsastetaan ensin tätä minun vuoden 1854 ryijyä. Se on varmaankin käytetyiltä väriaineilta hyvinkin tyypillinen 1800-luvun puolivälin ryijy: periaatteessa kokonaan luonnonväreillä värjätty, mutta uusia innovaatioita on käytetty hyväksi. 

Tämähän on osin pahoin haalistunut, mutta tässä tapauksessa tykkään tästä haalistuneesta ehkä enemmän kuin alkuperäisestä. Tämä on kuitenkin hyvänä pidetty ja huolellisesti paikkailtu muutamien reikien kohdalta. Tämä on aika hyvä malliesimerkki 1800-luvun luonnonvärjäyksestä. Sininen tässä on kyypissävärjättyä luonnonindigoa, se on tietenkin pysynyt haalistumattomana. Kyyppivärjätty indigo on yksi kestävimpiä värejä luonnonvärjäyksessä. Oletan, että kaikki punaisen sävyt ovat kokenillia, mutta eri vahvuisilla liemillä värjättyä, ehkä eri pureteaineitakin käytetty. Sieltä ei löydy esimerkiksi krappiin viittaavaa punaista sävyä. Kokenilli on myös tuon ajan paljon käytetty ja erittäin hyvin värinsä pitävä väriaine. Mm. santelipuulla on värjätty villalle ruskeaa, ja tummempaa siitä on saatu raudan ja/tai sinipuun avulla. En tiedä onko tässä käytetty ruskea värjättyä vai luonnonruskeaa villaa, ruskeat värit ovat myös värjättyinä yleensä hyvin kestäviä. Taustalla oleva nukka on ainakin todennäköisesti värjäämätön luonnonruskea, mutta se on vaaleampaa kuin kuvioissa käytetty ruskea. Taustassa reunoja kiertää voimakkaan keltainen nukkakehys, mutta se on jäänyt tukikankaiden alle piiloon. Kuvion keltaisiin on useitakin vaihtoehtoa värinlähteeksi, värjäämöissä on tuolloin taidettu käyttää ainakin keltaista bresiljapuuta eli keltapuuta, väritammen kuorta ja resedaa. Keltaisiakin sävyjä on ryijyssä ainakin kahta erilaista, ehkä useampia.

En ole koskaan löytänyt mistään tietoa, että värjäämöissä olisi käytetty kotoperäisiä luonnosta kerättyjä kasveja, kun taas todennäköisesti kotioloissa värjätessä on. Myöskään värikasveja ei ole laajemmin viljelty Suomessa. Väriaineet ovat pääasiassa olleet tuontivärejä. Minä en siis tiedä, mutta luulen, että useimmiten nämä langat on värjännyt ammattivärjäri.

Indigokarmiini ja muut 1800 luvun alkupuolen haalistuvat väriaineet

Entäpä sitten ne haalistuneet värit, joista tietyt ovat kovin tyypillisiä tuon ajan tekstiileille. Tässä ryijyssähän ei ole alunperin ollut juuri yhtään kohtaa, jossa ei olisi käytetty värjättyä lankaa. Nämä värisävyt ovat jonkin verran veikkauksia, etenkin vihreän osalta koska se on kadonnut lähes kokonaan, liila on säilynyt taustassa paremmin, mutta on saattanut muuttua. Epäilen, että ainakin vihreä värjätty indigokarmiinilla eli Saxon bluella tai oikeastaan siis Saxon greenillä koska siihen on yhdistetty keltainen väri. Indigokarmiinia on käytetty 1700-luvun loppupuolelta aina 1900-luvulle, vaikka sen huono kesto on tiedetty. William Morris mainitsee jo vuonna 1787 kirjassa "The dyer's assistant in the art of dying wool and woollen goods", että jo 12 päivässä auringossa Saxon blue ja Saxon green menettävät ison osan väristään. Indigokarmiini valmistetaan luonnonindigosta liuottamalla sitä rikkihappoon, tätä voisi kutsua puolisynteettiseksi happoväriksi vaikka se mielletään luonnonväriksi. Se keksittiin 1743, mutta pidettiin salassa aluksi ja se tuli markkinoille hiukan myöhemmin. Koska sen huono kesto tiedettiin niin sitä ei aluksi ilmeisesti kovinkaan paljon käytetty, mutta jostain syystä sen resepti on tullut hyvin yleiseksi 1800-luvun puolella. Sitä käytetiin sen helppouden takia aina 1900-luvulle, kotivärjärit etenkin suosivat sitä koska se ei ollut niin vaativa kuin kyypivärjäys. Sitä on käytetty myös värjäämöissä, koska sillä saatiin paljon lisää värisävyjä ja sillä oli myös huomattavasti nopeampaa ja helpompaa värjätä. Vihreät värjättiin tuolloin tyypillisesti yhdistäen indigokarmiinia ja jotain keltaista värinlähdettä, yleensä fustiikkia, jota myös keltapuuksi kutsutaan, mutta toisinaan myös muita keltaisia värejä. Se on ollut ehkä kiinnostava tapa saada paljon erilaisia vihreitä sävyjä, joita ei ole ennen saatu niin helposti luotua. Perinteiseen tapaan vihreät piti värjätä kahteen kertaan; ensin kyypissä siniseksi ja sitten erikseen liemessä keltainen päälle, tälläkin tavalla saatiin paljon sävyjä, ei ehkä yhtä kirkkaita vihreitä, mutta nämä olivat huomattavasti kestävämpiä. Indigokarmiinin avulla saatiin luotua hyvinkin räkeitä vihreitä.

Myös ryijyn liila sävy (olisiko se ehkä jokin mauven sävy tai retliini?) on ollut vaikea värjätä. Se voisi olla värjätty myös esimerkiksi indigokarmiinilla ja kokenililla yhdessä liemessä, mutta tähän en löytänyt reseptejä juurikaan vielä 1800-luvulta, vaan vasta myöhemmin. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö värjäämöissä olisi voinut olla reseptit käytössä. Myös sinipuuta ja punapuuta yhdistämällä on värjätty liiloja, kummallakin näistä väriaineista on melko huono valonkesto, mutta pesunkesto on parempi, ja tässähän väri näkyy hyvin nurjalla puolella ja nukkasolmuissa, vaikka näkyviltä osin se on auringon johdosta haalistunut. Toisinaan violetteihin sävyihin on käytettiin myös pelkkää sinipuuta, joka ei kestä valoa yksistään käytettynä. Perinteisesti sinipuuta on käytetty mustien värien luomiseen raudan ja muiden väriaineiden avulla, mutta se tuntuu tulleen käyttöön myös itsenäisenä väriaineena 1800-luvulla. Vastaavaa liilaa sävyä saa myös esimerkiksi pelkällä alkannalla, jolla on myös heikko kesto, mutta alkannajuuren käytöstä ei ole juurikaan tietoa Suomessa paitsi vasta myöhemmin. Eli tämän liilan värin lähde jää toistaiseksi arvoitukseksi, vahvin veikkaus on sinipuun ja punapuun sekoitus.

Indigokarmiini itsessään antaa voimakkaan sinisen, jonkin verran turkoosimman tai vihertävämmän kuin kyyppivärjätty indigo, sitäkin näkee jonkin verran vanhoissa ryijyissä, mutta ilmeisesti suurimmaksi osaksi sinisiin väreihin on käytetty kyyppivärjäysmenetelmää, joka antaa hyvin kestävän tuloksen. Indigokarmiini ei kestä valoa eikä etenkään pesua, tästä syystä nämä värit ovat usein kadonneet tuon ajan tekstiileistä. Mikäli tekstiili on ollut hyvin valolta suojattu eikä sitä ole kasteltu, niin indigokarmiinin avulla luodut siniset, vihreät ja liilat ovat saattaneet säilyä lähes muuttumattomina, se selittää sitä eroa minkä näkee ryijyjen kirkkaudessa näiden värien kohdalla. Toisena vaihtoehtona on, että nämä värit on värjätty perinteiseen tapaan kyypivärjäyksenä ensin indigolla ja sitten päälle esimerkiksi resedalla vihreäksi tai kokenillilla violetiksi, jolloin on saatu hyvin kestäviä värejä.

Tässä ryijyssä ei ole alun perin ollut kuin joitakin pieniä valkoisia pilkkuja, joita ei ole värjätty, vaan lähes kaikki, jotka ovat nyt valkoisia ovat olleet alun perin vihreitä tai liloja. Keltaiset ovat myös haalistuneet ja osa myös tummunut, mutta ne erottuvat kuitenkin selvästi vielä, vaikka kuvissa ehkä huonommin.

Ryijyn väritys ennen värien katoamista?

Tein pienen kokeilun, että minkälainen ryijyni on mahdollisesti saattanut alunperin olla. Ehkä jotain tälläistä värikylläisyyttä? Tämän tosiaan vaan suttasin pikaiseen kuvan päälle yöllä kun yritin samalla puhelimen taskulampun valossa tiirailla oikeita värejä ryijyn takaa, ja luovutin lopulta kesken kun meni liian tuhruiseksi.  Ehkä joskus teen tarkemman analyysin ja paremman kuvan!

Nämä väriaineet, joista tässä olen kirjoittanut ovat olleet värjäämöissä käytettyjä värejä, ja luulen, että suurin osa värinsä pitäneistä ryijyistä on värjäämöiden  tai ammattivärjäreiden värjäämistä langoista tehtyjä, ja ne ovat varmaan olleet myös varakkaampien talojen teettämiä. Myös nämä joissa on käytetty indigokarmiinia.

Kotioloissa, talonpoikaistaloissa on ehkä käytetty myös näitä kaupallisia värejä, ja myös indigokarmiinia, sen ohje löytyy kaikista värjäreille tarkoitetuista kirjoista aina vuodesta 1845 1970-luvulle asti. Köyhemmissä oloissa on varmaan myös käytetty värjäykseen luonnosta kerättyjä kasveja, jotka eivät ole välttämättä olleet yhtä kestäviä kuin nuo historialliset väriaineet. Tästä kotivärjäyksen historiasta 1700–1800 luvuilla on saatavilla hirveän vähän tietoa, onko yleensäkään kotioloissa juurikaan värjätty, onko siihen ollut aikaa ja rahaa?

1700-luvun väriloistoa

1700-luvun ryijyjen värit siis ovat pääosin säilyneet voimakkaamman värisinä koska silloin on värjäämöissä käytetty langan värjäämiseen vain väriaineita, jotka on tiedetty kautta historian hyvin kestäviksi. Silloin ei ole vielä keksitty uusia innovaatioita, vaan on käytetty hyväksi vuosisatoja vanhaa ajassa kulkenutta tietoa. Suomeen tämä tieto on tullut pääasiassa Euroopasta; Ranskassa ja Saksassa on ollut lukuisia värjäämöitä sekä näissä maissa on kirjoitettu useita kirjoja värjäyksestä. Osin varmaan myös Ruotsin kautta, Cajsa Wargin kotitalouskirja 1700-luvulta, jossa on myös värjäysohjeita, on ollut myös Suomessa saatavilla jossain vaiheessa. Suomesta on jo 1500-luvun lopulla lähetetty verkaa myös ulkomaille värjättäväksi, enkä myös villalankaa?

Kokosin Finnasta muutamia 1700-luvun hyvin säilyneitä ryijyjä, joissa on upeat värit. Nämä ovat ihan mielettömän hienoja, erityisesti minua kiehtoo tuo ryijy vuodelta 1778, jossa on eläimiä.

Muutos alkoi siis pikkuhiljaa kun indigokarmiini keksittiin 1700-luvulla. Synteettiset värit keksittiin 1856 ja ne tulivat markkinoille hyvin nopeasti, Suomeenkin jo 1860-luvulla. Niiden huono kesto kuitenkin tiedettiin ja värjäämöissä käytettiin luonnonvärejä vielä 1900-luvun puolelle. Monet 1800-luvun lopun ryijytkin saattavat siis olla luonnonväreillä värjättyjä vaikka niissä olisi haalistuneita värejä, ne eivät välttämättä ole aniliinivärejä, vaan erilaisia luonnonvärejä joilla on huono valonkesto. Synteettiset väriaineet eli ns. aniliinivärit eli tervavärit tai pakettivärit olivat lähinnä kotitalouksien käytössä. Usein siis kotioloissa aniliiniväreillä värjätyt langat olivat huonoja kestoltaan ja se näkyy näillä väreillä tehdyissä ryijyissä. Toisinaan luonnonvärejä ja synteettisiä värejä käytettiin myös yhdessä, jotta löydettiin oikeat värit lankoihin. Synteettisten värien tulemisen aikaan myös muutos kuvioissa oli selkeä; tuli kukka-aiheita, ruusuryijyjä, ehkä laajempi väriskaala antoi mahdollisuuden tarkemmille kuvioille.

1900-luvun puolella kotivärjärit ovat taas jonkin verran värjänneet luonnonväreillä ryijylankoja, mutta värisävyt ovat usein maanläheisempiä kuin 1700-1800 -luvuilla, koska entistä useammin väriainekset kerättiin Suomen luonnosta. En tiedä kuinka paljon ulkomaisia kasvivärejä on ollut tuolloin enää edes saatavilla, koska niille ei varmaan ole ollut juurikaan kysyntää. 1900-luvun puolella taas värjäämöt ovat lopulta kokonaan luopuneet luonnonväriaineista kun synteettiset värit ovat kehittyneet.

Synteettinen indigo keksittiin vuonna 1878 ja kaupallisille markkinoille se tuli parikymmentä vuotta myöhemmin. Tämä romahdutti luonnonindigon käytön.

Toivottavasti viihdyit ryijyjen ja värien parissa! Palaan myöhemmin värjäämöiden historian pariin....sitten joskus!

-Outi

Tämä teksti on pääosin ulkomuistista kirjoitettu, lähteinä ovat olleet aiempi keräämäni aineisto, jota olen käyttänyt kolmen luonnonvärjäyksen historiaa käsittelevän blogitekstini pohjana, sekä historiallisista värjäyskirjoista, jotka olen listannut blogiini:

Luonnonvärjäys Suomessa. Osa 1. HISTORIAA

Luonnonvärjäys Suomessa. Osa 2. MORSINKO

Luonnonvärjäys Suomessa. Osa 3. INDIGO

Historiallisia värjäyskirjoja

Muita kirjalähteitä:

William Morris: "The dyer's assistant in the art of dying wool and woollen goods." 1787

Dominique Cardon: "The Dyer's Handbook. Memoirs of an 18th-century master colourist" 2016

Lähteet ryijyistä ja paljon luettavaksi paljon muuta tietoa ryijyistä:

Punomo

Aineeton kulttuuriperintö

Suomen käsityön ystävät ry

Suomen käsityön museolta löytyy paljon ryijyn huoltoon, puhdistukseen ja korjaukseen liittyviä tietoja.

Finnasta ryijy-haku